Ritva-Leena Lehto

Ritva-Leena Lehto: Elinin aamiainen. Akryylimaalaus.  Kuva: Ritva-Leena Lehto.

Ritva-Leena Lehto: Elinin aamiainen. Akryylimaalaus. Kuva: Ritva-Leena Lehto.

Minusta piti tulla taidemaalari. Aloitin opintoni Turun piirustuskoulussa ja opiskelin samalla taidehistoriaa Åbo Akademissa.

Leskiäitini oli kuitenkin huolissaan tyttärensä taloudellisesta tulevaisuudesta ja ehdotti kuvataideopettajan ammattia. Opettajuus kammoksutti ujoa ja estynyttä tytärtä, mutta pyrin kuitenkin Taideteolliseen korkeakouluun ollen varma, etten pääsisi. Toisin kävi.

Nyt kolmatta vuotta eläkkeellä olevana peruskoulun ja lukion kuvataideopettajana olen edelleen ylpeä ammatistani, josta tuli 32 työvuoden saatossa unelmatyö. Muutin Karkkilaan 1976 valmistuttuani mieheni työn perässä ja täällä asumme edelleen. Olin 10 vuotta Forssan Kuhalan yläasteella ja lukiossa ja Karkkilan yhteiskouluun ja lukioon tulin kuvisopettajaksi 1991.

Olin urani alussa ja välillä koulutyön ohessakin töissä mm. Tammelan kotiteollisuuskoulussa, Karkkilan kuvataidekoulussa, jonka perustajiin myös kuulun, Karkkilan työväenopistossa sekä mukana monen järjestön toiminnassa.

Kuvien tekemisen aika onkin vasta nyt, koska opetustyö, 24-30h viikossa, ihanien teinien kanssa, on ollut niin intensiivistä, ettei omaan luovaan työhön perheen ohella ole ollut aikaa eikä energiaa.

Paitsi silloin tällöin. Vuonna 1990 luvun puolivälissä opiskelin paperinvalmistusta Taikin kurssilla ja innostuin itse valmistamaan paperia ja jopa pidin siitä kurssin Työväenopistossa. Taidelainaamossa oleva ainokainen työni onkin valmistettu käsin tehdystä paperista 1995. ”Tulisuudelma”- niminen työ on koostettu paperin märkävaiheessa osin päällekkäin ja vierekkäin liitetyistä erivärisistä paperimassoista – eräänlainen kollaasi siis.